Asioista niiden oikeilla nimillä

Porin kaupungin sivuilta löytyvässä kartassa näkyy, että asuinalueeni lähilammet on nimetty seuraavasti: isompi lampi kulkee nimellä haikaralampi ja pienempi kantaa nimeä Haukila. Pitää siis käyttää asioista niiden oikeita nimiä. Aikaisemmin olen kirjoittanut vain Viikinäisten lammista. Syksy on jo pitkällä Haikaralammen ja Haukilan rannoilla ja luonto valmistautuu tulevan talven tuloon. Vielä ei ole ensilumi satanut vaikka viikon mittainen pakkasjakso syksyllä jo olikin. Se hätisti suurimman osan linnustosta etelään. Muutkin linnut ovat parveutuneet ja sitä sain hämmästellä itsekin. Haikaralammen eteläreunassa on pieni kaistale maata veden ympäröimänä, joka kasvaa kauttaaltaan järviruokoa. Se näyttää olevan kottaraisille otollinen paikka yöpyä. Suuri parvi saa aikaan myös aika kovan metelin. Se ei ehkä pääse täysin oikeuksiinsa alla olevassa videossa, mutta lentoon lehahtanut parvi on sitäkin vakuuttavampi näky.

Kuva on otettu Pietniementien suunnalta kohti lampia aamulla, kun olin lähdössä linturetkelle 

Auringonlasku kuvattuna Maaviikin peltojen suuntaan

Katsaus kevään ja kesän tapahtumiin

Päädyin toisen blogini Siiveniskuja kohdalla tekemään yhteenvedon kevään ja kesän tapahtumista linturetkiltäni. Samaan päädyin nyt myös Kuvia lähiluonnosta -blogini tapauksessa. Kirjoittamattomuus ei ole kuitenkaan tarkoittaanut sitä, että tapahtumia ei olisi ollut omassa lähiympäritössä. Todettakoon, että liikkumin lampien ympäristössä on jäänyt hieman vähemmälle kesän aikana.

Rusakko Viikinäisten keväisellä pellolla

Sinitiainen kiikkuu Suntinojan ylle kaareutuvilla oksilla

Pojan kanssa olemme tehneet omassa kotipihassa aika monta yöperhoslöytöä, joista osa on saatu tunnistettua ja osalle lajimääritys on jäänyt tekemättä. Ensimmäinen löytö kuuluu juuriperhosten heimoon. Kyse on humalaperhosesta (Hepialus humuli), joka eroaa käytökseltään monista muista yöperhosista. Yleensä koiras etsii paritteluvalmiin naaraan, kun taas humalaperhosnaaras etsii itse kumppania. Löytämämme yksilö oli juuri naaras, jonka tunnistaa okrankeltaisista siivistä, jossa on punertavia kirjailuja.

Humalaperhonen, naaras

Myöhemmin kesällä nurmikkoa leikatessani löysin vastaavan lajin koiraspuolisen edustajan. Sen siivet ovat valkoiset, mutta niiden reuna on punertava.

Humalaperhonen, koiras

Terassillamme kasvaa humalapensas, jonka juurissa lajin toukat nimensä mukaisesti viihtyvät. Toisaalta löydöistä ei välttämättä kannata riemuita kovin äänekkäästi, koska lajin toukat tuhoavat kasvien juuristoa. Toinen varsin kookas löydettey yöperhoslaji oli isomorsiusyökkönen (Noctua pronuba). Tämä yksilö on sen verran terhakka, että ei helposti suostunut kuvattavaksi. Tässäkin se on piiloutuneena terassin pienojen väliin.

Alla olevaa lajia en löytänyt kotoamme löytyvistä hyönteiskirjoista, mutta aikani netistä etsittyäni löysin Celypha siderana nimisen perhosen, jolle ei löytynyt suomen kielistä käännöstä.

Ulkorakennuksen seinään asensimme viime syksynä kolme lintupönttöä, joista yksi oli räätälöity västäräkkiä varten ja kaksi muuta oli tarkoitettu pikkuvarpusille. Pihan puoleiseen västäräkin pönttöön oli kyllä kuljetettu pesätarpeita jo syksyllä ja keväällä pikkuvarpuset kävivät ahkerasti pöntön sisälläkin, mutta pesintää ei pöntössä kuitenkaan ollut. Sen sijaan pyörätien puoleisiin kahteen pönttöön tuli kumpaankin pesijöitä. Molemmissa pesi pikkuvarpuspariskunta. Ensimmäisen pöntön poikue ulostautui pöntöstä ja kesällä.

Pikkuvarpuset kerjäävät emoiltaan ruokaa vielä pesältä lähdettyään

Toisen pöntön poikaset jättivät pesän vasta kesän lopulla. Myös kaupungin puolelle asettamissani pesissä oli toisessa varma pesintä. Seurasin, miten talitiainen toi poikasilleen ruokaa säännöllisin väliajoin, mutta pesinnän lopputuloksesta en voi sanoa mitään varmaa.

Ruuhkaa pöntöllä

Kun maan kosteus lisääntyi loppukesällä ilmestyivät pihapiiriin myös pikkuruiset sammakon poikaset. Kuvassa sammakko on poikani sormen päällä, joten varsin pienestä veijarista on siis kyse. Perennapenkissä majaili myös lajin suurempi edustaja ja näimme poikani kanssa sen muutaman kerran, mutta kuvaa ei tästä piilottelijasta saatu.

Pieni sammakko poikani sormella

Lyhyt kierros lammen ympäri

Edellisestä lampikierroksesta on jo vierähtänyt tovi. En ole juurikaan ehtinyt missään liikkumaan lähiaikoina. Talven tulokin on lyhentänyt päivää niin paljon, että töistä tullessa on jo täysin pimeää. Onneksi pimeimmän ajan huippu ollaan kohta jo saavuttamassa.

Muutaman päivän pakkasjakso on luonut lammen pinnalle ohuen jääpeitteen. Ensi viikko lupailee kuitenkin taas vesisadetta, joten maan valkoisuus taitaa kadota. Lumen tulo on tuonut mukanaan enemmän valoa, kun talven vähäinen valo heijastuu lumen pinnasta. Lintuja ei lammessa enää luonnollisesti ollut. Myös muita lintuja oli liikkeellä varsin vähän. Saman havainnon olen tehnyt myös omalla lintulaudallani. Loppusyksyn kiivas hyörinä on vaihtunut hiljaiseloon. Luultavasti ruuhka lintulaudalla johtui muuttomatkalaisten kiivaasta tankkaustarpeesta ennen kuin ne jatkoivat matkaansa kohti etelää.

Pitkospuut ovat lumen tultua pelottavan liukkaita. Paras tapa on ottaa käyttöön ns. luistelutyyli, jossa kenkää liu'utetaan kevyesti puun pinnalla

Lammen jää on vielä niin ohut, että luistelijat eivät ole vielä uskaltaneet rakentaa kiekkokenttäänsä jäälle

Pönttötehtailu jatkuu

Sain lisää materiaalia pönttöjen tekoon. Tällä kertaa rakensin hieman suuremman pöntön isomman linnun käyttöön. Telkälle tarkoitetun pöntön sisätilojen halkaisija on 25 mm, korkeus yli 50 cm  ja lentoaukko on 10 cm. Muoto on sama kuin tavallisessa tiaispöntössä, mutta mittakaava on suurempi. Rakensin etuseinän avattavaksi, joten isommankin pöntön siivous pitäisi onnistua samaan tapaan kuin pienemmänkin. Telkän pönttöön pitäisi laitaa pehmikkeeksi puruja, haketta tai humusta. Lintu ei itse pehmikkeitä tuo, joten pönttö voi jäädä asumattomaksi, jos sitä ei ole vuorattu. Koska pöntön etuseinä on vesivanerista eivät pienet poikaset pääsisi kiipeämään pois pöntöstä. Ajoin sirkelillä sentin välein vaneriin uurteet aina lentoaukolle asti, jotta poikaset pääsisivät kiipeämään niitä pitkin ylös.

Harmaasieppo on saatu pesimään avoimessa pöntössä, jossa pöntön etureuna on osin avoimena niin, että lintu näkee reunan yli ollessaan hautomassa. Pönttö pitäisi sijoittaa rauhalliseen paikkaan, koska harmaasieppo saattaa hylätä pesänsä, jos sitä käydään häiritsemässä.

Isänpäivä tuli sopivasti ja nämä pöntöt tuli vietyä hänelle. Toivottavasti nämä pöntöt löytävät sopivat puun mökiltä, jonne muutama aikaisemmin rakennettu pönttö onkin jo sijoitettuna.

Kuvassa vasemmalla telkän pönttö ja oikealla harmaasiepolle suunniteltu pönttö

Pihavaraston seinään asensin kaksi pikkuvarpuselle suunniteltua vaakamallista pönttöä. Lentoaukka sijaitsee pöntön yläreunassa. Asensin kattoon saranat, mutta tein suunnittelussa sellaisen virheen, että katto ei mahtunut avautumaan koska se on asennettu liian lähelle seinää. Pönttö on kiinnitetty muutamalla ruuvilla, joten sen irrottaminen katon avaamiseksi ei liene mahdoton tehtävä tulevaisuudessa. Toisaalta pikkuvarpusen pönttöjä ei kehoteta siivoamaan, koska ne hylkäävät pöntöt sen jälkeen helposti ja jättävät pesimättä siihen.

Pikkuvarpusen vaakatasossa oleva pönttö

Pikkuvarpunen on yhdyskuntalintu, joten pönttöjä pitäisi olla useampia

Muutama perinteisen mallista pönttöä tuli taas nikkaroitua. Oravien ilkivaltaa estämään asensin lentoaukon ympärille palan huopaa. Lentoaukon porasin taas 32 mm terällä, jotta mahdollisimman moni laji voisi pönttöjä käyttää.

Nämäkin pöntöt menevät luultavasti muualle kuin omaan kotipihaan

Avattava etureuna helpottaa pöntön siivousta

Pihan linnut ja pöntöt - eloa pihapiiriin

Vierailen usein kirjastossa, kun lainaan lapsille lukemista. Samalla sattuu löytymään myös itseä kiinnostavia niteitä. Viimeisin käteeni tarttunut kirja oli Juha Laaksosen Pihan linnut ja pöntöt - eloa pihapiiriin. Kirja kertoo pöntöissä ja muissa ihmisten rakentamissa asumuksissa viihtyvistä lintulajeista. Erityisesti se kertoo vinkkejä kokeneiden pöntöttäjien toimesta, mitä erityispiirteitä kunkin lintulajin kohdalla on.

Juha Laaksosen Pihan linnut ja pöntöt

Opin esimerkiksi sen, että pikkuvarpusen pönttöä ei kannata tyhjentää syksyllä, jos pöntössä ei ole kuolleita linnunpoikasia. Tiesin, että toisessa keväällä asentamassani pöntössä pesi pikkuvarpunen. Kävin katsastamassa kummankin pöntön ja toinen oli tosiaan ollut asuttuna, mutta toisessa ei oltu pesitty. Jätin asutun pesän tyhjentämättä, jotta pikkuvarpunen pesisi samassa pöntössä myös seuraavana keväänä. Pikkuvarpunen käyttää pesää myös talvella. Pikkuvarpuset tekevät pesänsä heinistä, jonka ne sitten vuoraavat höyhenillä ja untivilla. Pallomaisen pesän keskellä on lentoaukko.

Pikkuvarpusen pesä

Kirja innoitti tekemään useampia pönttöjä eri lajeille. Sain apua pöntönrakennuksessa myös jälkikasvulta. Varsinkin poika oli varsin innokas naulaamaan vaikka iso vasara painavalta tuntuikin. Ensimmäinen rakentamani pönttö oli västäräkkiä varten suunniteltu pönttö. Pönttö muodostui kahdesta eri osasta. Toiseen osaan porattiin lentoaukko ja sen jälkeen ns. eteisen ja varsinaisen pesän väliin tehtiin koroke. Kirjan mallista poiketen tein pöntön katosta vinon ja etuseinästä ylöspäin avautuvan alaspäin avautuvan sijaan.

Pesän osia erottava välilevy estää ilmeisesti näkyvyyden suoraan pesään lentoaukosta 

Kirjassa mainittiin, että västäräkkiä ei ole saatu pesimään puussa olevaan pönttöön, joten pönttö kannatti sijoittaa seinään

Koska viikonvaihteen ilmat eivät paljon innostaneet harrastamaan ulkoliikuntaa tai linturetkeilyä, päädyin tehtailemaan lisää lintupönttöjä kotoa löytyvistä puu- ja vaneripaloista. Sain aikaiseksi kaiken kaikkiaan 5 pönttöä. Kaksi olivat perinteisempiä pönttöjä, joihin porasin 31 mm aukon ja sisämitat tein siten, että pöntössä voisi pesiä tali- ja sinitiainen sekä kirjosieppo. Kaksi pöntöistä soveltuisi sekä puukiipijöille että tiaisille. Tein kolmiomallisen sijaan neliömallisen pöntön, jotta muukin kuin puukiipijä voisi pöntössä pesiä. Puukiipijän pöntössä reijät porataan pöntön seinän reunaan molemmille puolille pönttöä. Naapurin ulkovaraston harjatiilen raossa on pesinyt västäräkin lisäksi myös kivitasku viime kesänä. Sen vuoksi päätin kirjan ohjeen mukaan tehdä myös kivitaskulle suunnitellun pöntön.

Tässä kaikki pöntöt näytillä

Puukiipijälle suunniteltu laatikkomainen pönttö, jossa voi asustaa myös tiaiset

Perinteisemmän mallinen pönttö, jossa edestä avattava etuseinä puhdistusta varten

Kivitaskun pönttö

Pönttö "naamioituna" etupihan istutusten joukkoon

Ruokintalaitteen toimivuudesta

Uusi ruokintateline tuntuu houkuttelevan lintuja pihapiiriin varsin tehokkaasti. Lintulajeja on nähty telineen läheisyydessä kymmenen. Talven kuluessa luulen määrän vain lisääntyvän. Eri lajit käyttäytyvät myös hieman toisistaan poikkeavalla tavalla. Ura, jossa siemenet ovat, on sen verran leveä, että pikkulintu mahtuu siihen väliin. Viherpeippo, pikkuvarpunen ja varpunen tuntuvat pitävän siitä. Ne menevät rakoon ja syövät siemeniä kaikessa rauhassa. Ainoa huolen aiheeni tässä on hygienia eli on vaarana, että lintu ulostaa ruokansa päälle. Toistaiseksi en ole nähnyt linnun ulosteita ruoan joukossa. Jos ongelmaa alkaa esiintymään niin silloin pitää harkita uran kaventamista.

Pikkuvarpuset rinnakkain ruokailun lomassa

Nuori viherpeippo

Koiras- ja naarasvarpunen

Peippokoirasta en ole nähnyt kertaakaan itse ruokintalaitteella. Peippo tuntuu etsivän ravintonsa mieluummin maasta. Lintuja käy sen verran runsaasti telineellä, että muutamia siemeniä väistämättä putoaa myös maahan. Toinen maata kuoputtava laji on fasaani, joka etsii maasta siemeniä. Näytti linnulle maistuvan myös maahan pudonnut omenakin.

Peippokoiras ruokailee mieluiten maassa

Fasaanikoiras, jonka kauluksen höyhenet jo selvästi haalistuneita

Selvästi runsalukuisin lintulaji on talitiainen. Myös sinitiaiset käyvät ahkerasti lintulaudalla. Tali- ja sinitiainen ottavat yleensä siemenen suuhunsa ja siirtyvät sitten läheisen pensaan tai puun oksalle naputtelemaan siementä, jotta saavat varsinaisen siemenen erotettua kuoresta.

Talitiainen on runsaslukuisin lintulaudan vieraista

 

Varpunen taitaa sanoa: "Hei kaverit siellä ylhäällä, pudottakaa jotakin tänne alaskin!"

Viherpeippokoiraan juhlapuku on jo selvästi haalistunut

Tulipa huudahdettua oikein ääneen:"Täällä on järripeippo." Jo muutaman päivän ruokintalaitteella on viihtynyt järripeippokoiras, jonka arvelisin olevan ensimmäisen vuoden koiras. Lintu käy välillä sekä itse ruokintalaitteella tai sitten etsii ruokansa maasta. Tästä lajista olen erityisen iloinen, koska tätä lajia tulee harvoin muutenkaan nähtyä. Nyt sitä pääsee katsomaan ihan aitiopaikalta.

Yllä olevasta kuvasta näkyy myös viimeisin "tuunaus", jonka tein lintulautaan. Olen huomannut, että yksittäinen harakka on myös vieraillut lintulaudalla. Se ahmii suunsa täyteen siemeniä ja lähtee sitten matkoihinsa. Päädyin rakentamaan lipan koska huomasin, että harakka käyttäytyi agressiivisesti muita lintuja kohtaan. Se lennähti ruokintalaitteen katolle ja pudottautui sieltä urassa ruokailleen viherpeipon niskaan niin, että höyhenet vain pöllähtivät. Parivaljakko lensi vierekkäin tiehensä ja se miten siitä lopulta kävi jäi arvoitukseksi. Toivon mukaan lippa estää lintua mahtumasta enää ruokailemaan lintulaudalla. Lisäksi se suojaa pienempiä lintuja ylhäältä tuleviltä hyökkäyksiltä. Lippaa voi joutua ehkä hieman pidentämään. Lipan toimivuutta ei ole vielä päässyt näkemään.

"Rotansyöttöteline"

Erilaista rakennusaikana jäänyttä tarveainetta on tullut säilöttyä käyttöullakolle. Olen jo jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni suunnitelmaa lintujen syöttötelineestä, johon voisi kerralla ladata isomman määrän siemeniä. Nykyiset syöttötelineet ovat kyllä hyvin palvelleet tarkoitustaan, mutta niihin saa kerralla vain pienen määrän linnuille apetta. Kovimmilla talvipakkasilla siemeniä kuluu runsaasti ja aina ei huomaa täyttää ruokintalaitteita riittävän usein.

Suunnitelma muuttui mahtipontisemmaksi, kun päätin yhdistää telineeseen myös lintupöntön. Vaimolta tuli kritiikkiä, kun autotallissa tuli vietettyä tunti jos toinenkin projektin parissa. Kun työni alkoi hahmottua lopulliseen muotoonsa esittelin sitä ylpeänä muille perheenjäsenille. Vaimon kommentti oli, että mitä rotansyöttötelinettä olin rakentamassa. Hän pelkäsi, että rotat pääsisivät käsiksi linnunruokaan. Itse en usko tähän, mutta tulevat talvet varmaan näyttävät saako luomukseni purkutuomion vai saako se olla lintujen ilona.

Suunnittelussa oli lähtökohtana se, että telineen piti olla avattava, jotta ruokaa voisi lisätä helposti. Myös lintupönttöä pitäisi pystyä puhdistamaan syksyisin. Lopputuloksesta tuli mielestäni sen näköinen kuin olin sen mielessäni nähnyt. Ainoa asia johon en ollut täysin tyytyväinen olivat liian lyhyetä räystäät lintupöntössä. Kun kiinnitin huovan lintupöntön kattolevyihin tuli lopputuloksesta hieman liian muhkea. Tuskin tulevat asukkaat näihin muotoseikkoihin takertuvat. Asunnon vuokratasokin on huokea, sisätilat avarat ja kattokin pitää vettä.

Haasteeksi muodustui rakentamisen loppuvaiheessa koko rakennelman massa. Jouduin itsekin ponnistelemaan, että sain telinettä liikuteltua. Teline olisi siis saatava tukevasti pysymään pystyssä, jotta se ei kaatuisi ja aiheuttaisi vaaraa esimerkiksi lapsille. Löin maahan 10x10cm aidan tolpan jalan ja siihen asensin 10x10cm paksun puun, jonka olin liimannut kolmesta painekyllästetystä laudasta. Lisäksi asensin maahan tuet 90 asteen kulmassa tulijalkaan nähden. Tuet löin 3 tuuman nauloilla kiinni jalkaan. Puut oli lisäksi lovettu siten, että kaksi puuta menivät toistensa kassa ristiin. Lopputuloksesta tuli varsin tukeva, joten kaatumisvaaraa ei pitäisi olla ellei joku sitten roiku telineessä.

Lintupönttö menee osin ruokintatelineen sisään, joten ulkopuolelle näkyy vain osa pöntöstä.

Telineen saa auki ja se on saranoitu, joten avaaminen suhteellisen helppoa

Lisäsin sisäpuolelle vanerilevystä kaadot, jotta sisään kaadetut siemenet menisivät ruokintauriin.

Hyvin näyttää toimivan!

Telinettä varten jouduin hankkimaan rautakaupasta ainoastaan seuraavat tarveaineet: tiivistysmassaa, lintupöntön ja ruokintatelineen katon välisen sauman tiivistykseen, aidan tolpan sinkitty jalka ja maalisiveltimet. Kaikki muut tarvikkeet löytyivät omasta takaa, joten teko oli kierrätystä parhaimmillaan.

Makro- ja lähikuvia

Kesälomareissu Tanskaan on saatu tehdyksi ja jokunen päivä on myös tullut matkan jälkeen levättyä. Omassa pihassa nähdystä sinisiivestä sain kimmokkeen lähteä Viikinäisten lampien läheisyydessä olevalle niitylle etsiä kuvattavaa. Sinisiivestä ei itselläni ollut vielä kunnon kuvaa ja onnekseni niityltä löytyi yksilö, joka päästi kuvaajan varsin lähelle. Sain otettua kuvia sekä Sony + Raynox -yhdistelmällä että Canonin 100-400 mm putkellakin.

Hohtosinisiipi (Polyommatus icarus)

Runsain perhoslaji pellolla oli ehdottamasti kaali-/lanttuperhonen. Myös tesmaperhosia oli runsaasti liikenteessä. Yhtään nokkoperhosta en nähnyt eikä muitakaan päiväperhosia ollut juuri liikenteessä.

Kuvassa luultavasti lanttuperhonen (Pieris napi) sillä siiven alapinnalla on suonten kohdalla tummaa kehnää

Tesmaperhosia oli runsaasti liikkeellä. Kuvan perhosen siipien värit ovat jos selvästi haalistuneet.

Lammen linnusto oli varsin niukkaa. Kahden sinisorsan lisäksi paikalla oli ainoastaan yksi silkkiuikun poikanen, joka uiskenteli yksinään lammella, mutta näytti selvästi hyväkuntoiselta. Kyseessä on luultavasti sama yksilö, joka aikaisemmin kesällä ratsasti emonsa selässä.

Yksinäinen silkkiuikun poikanen uiskenteli lammella

Sama lintu aikaisemmin keväällä kuvattuna emonsa selässä

Viikinäisten peippokoiraat

Viikinäisten lammille ja jäiden väistyttyä saapunut jo joitakin lintuja. Paikallisina oli kaksi kyhmyjoutsenta, kaksi telkkäpariskuntaa. Aina hieman kosteana pysyvällä lampien viereisellä pellolla oli yhteensä 9 töyhtöhyyppää. Jäin pitkäksi aikaa seurailemaan kahden koiraspeipon edesottamuksia. Linnut olivat aivan likikkäin ja lopulta linnut kieppuivat vinhasti räpytellen vastakkain kohti maata. Ilmeisesti kaksi koirasta ei mahdu samalla reviirille. Linnut keskittyivät enemmän toisiinsa kuin niitä tarkkailevaan kulkijaan. Sen vuoksi pääsin varsin lähelle ja hitaasti liikkumalla sain niitä kuvattuakin. Sen verran oltiin varjossa, että linnuista oli vaikeaa ottaa hyvää kuvaa.

Peippokoiras kauniissa juhlapuvussaan

Lisää lunta

Vähälumisen tai oikeastaan lumettoman alkutalven jälkeen tammikuussa alkaneet pakkasjaksot ja ajoittaiset lumisateet ovat tuoneet valoaan myös Viikinäisten lenkkimaastoihin. Perjantain ja lauantain välisenä yönä oli satanut uutta lunta noin 5 cm verran lisää. Aamulla suunnittelin lähteväni pyörällä kohti kuningaskalastajan löytöpaikkaa. Google maps antoi ajoajaksi yhden tunnin ja koska en voisi viipyä reissussa koko päivää niin päätin jättää matkan tekemättä. Toinen päätökseen vaikuttanut seikka oli ajokeli. Yyteriin johtava pyörätie ei välttämättä olisi aurattu. Niinkin pitkästä pyörämatkasta olisi voinut tulla tuskien taival. Seuraavaksi mietin lähteväni kohti Preiviikiä, mutta luovuin myös tästä ajatuksesta. Parasta oli mennä tuttu ja turvallinen lenkki tutuissa lähimaastoissa.

Viikinäisten lammilta jatkoin kävelyä aina Ulasoorin tielle asti ja ylitin Suntin ojan siltaa pitkin ja jatkoin sitten Mäntyluodon tien poikki Raumankorven metsään. Ulasoorin pyörätieltä tuli havaittua niin käpytikkakin kuin ainakin 12 pikkuvarpusen parvi. Varpusten laskemista vaikeutti niiden piilottelu tiheän pensaan suojissa. Raumankorven ainoaksi mainitsemisen arvoiseksi havainnoksi jäi puukiipijä. Raumankorven lammet olivat paksulti jäässä. Loppumatkassa taivaalta alkoi tupruttaa uutta lunta.

Maaviikin pelloilla oleva oja oli sen verran jäässä, että sen uskalsi kävellen ylittää

Matkan varrella tavattu talitiainen