Puukiipijä Lammenrannassa

Sunnuntaina talviloman viimeisenä päivänä päätin lähteä tiedustelemaan lähimaastoa ennen pimeän laskeutumista. Talven aikana on tullut käytyä paljon Meri-Porin suunnassa erilaisissa lintukohteissa, joten aivan lähialueiden lintujen tarkkailu on jäänyt hieman vähemmälle.

Olen ulottanut reittini aivan mäntyluodon pikatien varteen sijoittuville lammille, jotka ovat koolta hieman pienemmät kuin Viikinäisten asuinalueen vastaavat. Tien toisella puolella on tietysti hieman isompi lampi, joka on RKW:n tehtaan vieressä. Lintuja ei noilta lammilta oikein ole löytynyt muutamaa tiaista lukuun ottamatta. Alue on samanlainen kuin Viikinäistenkin lammet eli lampien ympärillä kasvaa kapealla kaistalla sekametsää. Alueella on kyllä lahonnutta puuainesta ja muutamista koloista päätellen jokin tikkakin alueella on aikaansa viettänyt. Tällä kertaa alueella ei näyttänyt olevan mitään elämää eikä ääniäkään juuri kuulunut. Palasin samoja jälkiä takaisin ja ajattelin jo mielessäni jättäväni havaintovihkooni tyhjän kohdan päivän reissun osalta. Sattuma tuli kuitenkin taas peliin.

Lampea kiertäneet lenkkeilijät olivat luultavasti ajaneet tiaisparven liikkeelle, kun kuulin niiden tulevan itseäni kohden. Tuttujen sini- ja talitiaisten äänien joukossa oli myös tirskuttava ääni. Erotin joukossa ainakin yhden töyhtötiaisen, mutta tämä laji on sen verran eläväinen, että se ei kauaa viihdy yhdessä paikassa - ei varsinkaan kuvattavana. Lähdin pikku hiljaa liikkumaan lintujen menosuuntaa kohden ja toivoin salaa mielessäni saavani kuvan tästä kauniista linnusta. Odottamattani tulin sen sijaan kuvanneeksi puukiipijän, joka lennähti aivan lähelläni olevan puun rungolle.

Koskaan ei siis voi olla varma mitä voi retkillään nähdä. Yksilö saattaa olla sama, jonka jo näin ammattikorkeakoulun parkkipaikalla. Pitää jossakin vaiheessa listata lintulajit, jotka olen havainnut viikinäisten lampien alueella. Kevät on jo tulossa ja tiedän, että pelloilla on ennen ollut kuoveja ja töyhtöhyyppiä, joten kevättä odottelee lintujen lailla niiden kuvaajakin.

Puukiipijä (Certhia familiaris) on lyöttäynyt tiaisparven mukaan

Jälkiä lumessa

Keskiviikko oli talviloman paras päivä, jos asiaa mitataan sään puolesta. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Koska kerrankin oli lunta niin ne houkuttelivat myös talviurheilun pariin. Läheiselle pellolle oli hiihdetty koko perheen voimin latu, jota kierrettiin joka päivä yhdessä.

Keskiviikon kierroksella lumessa näkyi myös muitakin kuin suksen piirtämiä jälkiä. Arvelimme yhdessä, että myyrä on liikuskellut hangella jättäen pikkuruiset jälkensä lumeen.

Myyrän jättämät jäljet hangella

Kuurainen maisema

Ensimmäinen talvilomapäivä ja sälekaihtimien takaa avautui aamulla kaunis luontonäkymä. Puut olivat saaneet hienon lumipeitteen oksilleen. Taivas oli tasaisen harmaa ja lunta leijaili maahan. Harmaasta säästä huolimatta tiesin, että päivän aikana kaunis lumipeite karisee puiden oksilta päivän aikana. Otin kolmijalan, Sony Nexin kaulaan ja Canon olalle ja lähdin matkaan.

Kävelin lammen jäälle ja taittelin kolmijalan auki lumeen. Yritin suojella kädellä kameraani, koska se ei välttämättä sietäisi kovinkaan pitkään sen päälle sulavaa lunta. Yritin ottaa kuvia eri aika-automatiikan arvoilla ilman, että valkoiset kohdat palavat puhki. Auringonnousun punertava taivas olisi kruunannut kuvat. Sellaista ei kuitenkaan yläkerran herra tällä kertaa suonut, joten näihin otoksiin oli siis tyytyminen.

Kuuraiset puut Lammenrannan jäältä kuvattuina

Käpytikkakoiras Viikinäisten lammilla

Lähinnä viikonloppuihin ajoittuneet retket ovat suuntautuneet pääasiassa Porin lähialuelle lintujen perässä, joten aikaa eikä valoisaa aikaa ole riittänyt lähialueiden kiertelyyn. Nyt lähdin pitkästä aikaa kiertämään lähitienoota vaikka ilma olikin koko päivän erittäin pilvinen ja muutama hippu luntakin tuli silloin tällöin. Valoisan ajan pidentyminen on selvästi lisännyt myös lintujen halukkuutta lauluun. Luultavasti ainakin koiraat virittelevät jo äänijänteitään tulevaa kevättä varten, että voisivat esiintyä edukseen naaraille kumppanin etsinnässä. Ainakin talitiaiset tuntuvat kuuluttavat kovaäänisesti olemassaolostaan puiden latvuksesta.

Pikku hiljaa olen jo löytänyt paikat, joista lintuja kannattaa hakea. Tekniikantien oikella puolella olevan lammen rannoilla kasvaa mäntyjä ja pohjoispäässä on pieni koivikko. Yleensä sieltä löytyy tiaisparvi ja niin se löytyi tälläkin kertaa. Iloisena yllätyksenä sini- ja talitiaisten lisäksi mukana oli myös yksi hömötiainen.

Raumankorven pururadan ja Tekniikantien ja Mäntyluodontien välisestä metsiköstä löytyy monta lahopuuta, joissa on tikan kovertamia koloja. Muistan myös nuoruudestani, että alueella oli yleensä käpytikka hakkaamassa käpyä, joka oli kiilattu pururadan valaisintolppaan. Nyt en olen alueella tikkoja nähnyt lukuun ottamatta lyhyttä palokärjen vierailua viime syksyltä. Sitten kuin olisin ennakkoon osannut aavistaa näin käpytikan Viikinäisten lampien pohjoispäässä olevassa haavikossa. Yritin ottaa tästä tapahtumasta kuvan, mutta päivä oli jo pitkällä ja kuvaaminen oli haasteellista. Seurailin tikan edesottamuksia myös kiikarein. Naputeltuaan tovin haapoja se ryhtyi huoltamaan hyöhenpukuaan. Tämän toimituksen jälkeen tikka lähti lentoon kohti Ulasooria.

Käpytikkakoiras (Dendrocopos major) haavan oksalla

Aivan Viikinäisten leikkipuiston vieressä lammen rannassa kasvavassa pajukossa oli muutamia tali- ja sinitiaisia. Päivän viimeisien valonsäteiden turvin sain ikuistetuksi tämän sinitiaisen, joka poseeraa sopivasti yhdessä pajunkissojen.

Sinitiainen (Parus caeruleus) ja pajunkissat