Sulkia ja höyheniä maassa

Aurinkokin näyttäytyi pilvien raosta pitkästä aikaa mukavasti kävelylenkkiä piristämään. Lenkkini suuntautui nyt myös kohti Raumankorven pururataa. Mäntyluodon pikatien sivussa kapealla metsäkaistaleella oli runsaasti Seija-myrskyn kaatamia puita. Kaatuneina oli sekä lahonneita pökkelöitä että ihan terveitäkin puita. Lintujen äänien kuuntelua haittasi 5 m/s puhaltanut lounaistuuli.

Mekeltekin aidatun alueen varastokentällä oli urpiaisten parvi syömässä joutomaalla olevien rikkaruohojen siemeniä. Joukossa ei ollut yhtään tundraurpiaista. Mieluisin lintukokemus oli kuitenkin seitsemän pyrstötiaisen parvi, joka tirkahteli aivan Tekun lammikon vesirajan tuntumassa. Myös yksi hömötiainen oli näiden valkoisten palleroiden mukana.

Viikinäisten lampien läheisyydessä syksyllä liikkunut kettu on mitä ilmeisimmin saanut saaliikseen jonkun lammikoilla uineen kyhmyjoutsenen poikasen ellei sitten peräti kaikkia. Jäljistä päätellen joku lintu on paikalla kynitty. Kettuhan saattaa linnun tapettuaan haudata saaliinsa pahan päivän varalle maahan. Voi olla, että tämä on ollut kaikkien poikasten ja miksei emojenkin kohtalona.

Kettu on luultavasti kyninyt saalistaan tässä

Peltorallia

Mieleen tulee vanha joululaulu ”Hetken kestää elämä ja sekin synkkää ja ikävää…” Sen verran pimeätä, synkkää ja sateista on koko joulukuu ollut. Juuri joulupyhien ajaksi sopivasti oli tiedossa joka päivälle sadekuuroja tai jatkuvampaa sadetta. Taivas oli poutaisinakin jaksoina täysin pilvinen. Niinä harvoina hetkinä joina pääsi ulkoilemaan oli niin pimeää, että kamera tuntui enemmänkin turhalta painolastilta. Jos kameran sitten jättää kotiin jää sitten jokin harvinainen tapahtuma taltioimatta. Näin olisi tämäkin peltorallin lopputulos jäänyt kuvaamatta. Auton eturenkaat olivat ilmeisesti juuttuneet peltoon ja kuski oli jättänyt ajokkinsa siihen. Mitä lienee ajaja hakenut pellolta?

Auto osin pellolla eturenkaat vanteita myöten uponneena multaan

Muuten hiljaista lenkkipolkua väritti tämä käpytikkakoiras, joka tuntuu asettuneen Viikinäisten maisemiin
pysyvämminkin.

Käpytikka hakkaamassa männynkäpyä pajassaan

Seija-myrskyn tuhoja

Oman tuntumani perusteella Viikinäisten alue sijaitsee tuulisella paikalla. Maaviikin ja Ulasoorin pellot muodostavat pitkän avoimen väylän, josta tuuli pääsee puhaltamaan suoraan asuinalueelle. Seija-myrskyn riehuessa heräsimme vaimon kanssa aamuyöstä klo 04.00 aikaan, kun myrsky tuntui olevan hurjimmillaan. Siinä vaiheessa ei oikeastaan voinut kuin toivoa, että rakennus säilyisi ilman suurempia vaurioita. Aamulla lehteä hakiessani huomasin, että ainakin kolme harjatiiltä oli lähtenyt liikkeelle. Yksi oli pirstoutunut maahan asti, toinen oli rikkinäisenä katon lumiestettä vasten ja kolmas oli myös pysähtyneenä samaan esteeseen. Päätin jättää katon korjauksen lauantaille sillä olihan perjantai 13. päivä.

Tuuli oli katkaissut tämän lehtipuun rungon

Terveen näköinen mänty oli katkennut ja kaatunut peltotielle

Vähäluminen joulukuu on pitänyt pellot avoimina ja se näyttää houkuttelevan keltasirkkuja ruokailemaan. Maaviikin sänkipellolle oli kerääntynyt vähintään 80 yksilön parvi. Valitan alemman kuvan laatua, mutta minkäs teet, kun valoa ei vain ole.

Keltasirkkujen parvi ruokaili Maaviikin sänkipelloilla

Myös seitsemän laulujoutsenen parvi suuntasi kohti länttä. Meri ei ole jäätynyt, joten joutsenilla on vielä hyvin tilaa uiskennella.

Laulujoutsenet suuntaavat kohti avovettä

Ei pöntömpi juttu

Minun oli tarkoitus jo viime vuonna tehdä muutama lintupönttö pikkulintujen keinotekoisiksi pesäkoloiksi. Se jäi kuitenkin toteutumatta, mutta tänä vuonna saatiin sanat muutetuksi teoiksi. Sain nikkanoinnissa apua myös lapsilta, jotka osallistuivat innokkaasti naulaamiseen. Välillä niin innokkaasti, että huomasin lintupöntön katoksi tarkoitetun vaneripalan hakatuksi kiinni alla olevaan pöytään.

Pöntön etuseinään porattiin 32 mm reikä, joka pitäisi olla sopiva niin talitiaisille kuin kirjosiepoillekin. Katto sai päälleen ohuen huopakaistaleen osin senkin vuoksi etteivät vanerilevyn läpi naulatut reiät olisi vuotaneet. Huopakatto antaa luultavasti pöntölle runsaasti lisäikää. Katto on irrotettava, jotta ennen kevään pesintää voi poistaa edellisen vuoden pesinnän jätteet.

Tikkojen ja oravien vierailuja estämään reikien ympärille asennettiin peltipalat, jotta aukkoa ei saisi suurennettua. Pohjalevyn kulmiin on porattu reiät tuuletuksen parantamiseksi ja niistä pääsee myös vesi valumaan pois, jos pönttöön jostakin syystä vettä pääsisi. Takaseinään naulasin ohuet puurimat, jotta pöntön takaseinä ei olisi suoraan päin puun runkoa.

Lasse J. Laineen kirjoittamassa Lintuharrastajan oppaassa (s. 259) on hyviä neuvoja pöntön rakentamiseen ja sijoittamiseen:

• Pöntön katosta kannattaa tehdä vino ja tarpeeksi laaja, jotta pönttöön ei valu vettä. Katon voi päällystää tervapahvilla. Itse käytin vesivaneria ja päälle leikkasin vielä ohutta kattohuopaa.
• Hieman pidemmästä etulipasta on hyötyä estämään petolintuja nappaamasta poikasia suuaukolta. Itse sahasin puut siten, että kattoon tuli 15 asteen kaltevuus.
• Pöntön materiaalina tulisi käyttää höyläämätöntä puutavaraa. Näin linnut saavat otteen seinän sisäpuolesta ja pääsevät kiipeäpään sitä pitkin ylös.
• Peltinen suojakilpi estää käpytikan vierailut.
• Pohjaan porattavat sentin mittaiset reiät tuulettavat ja päästävät veden pois pöntöstä.
• Pöntön edessä ei saa olla oksia, joita esimerkiksi kissat voivat käyttää pöntölle pääsyyn.
• Pönttö kannattaa ripustaa vähintään kahden metrin korkeuteen, jotta se välttyisi ilkivallalta ja kissoilta.
• Pöntön suuaukon tulisi olla muualla kuin koillisen ja luoteen välillä, jotta kylmät tuulet eivät pääsisi puhaltamaan suoraan pönttöön sisälle.
• Tee mieluummin tilava kuin ahdas pönttö. Talitiaiselle pöntön sisämitat tulisivat olla 10x10 cm.
• Pönttöjen välille tulisi jättää vähintään 20 metriä, kottaraispöntöt voi ripustaa lähemmäksikin toisiaan.
• Vesilintujen ja pöllöjen pönttöihin tulisi laittaa pehmikettä pohjalle.
• Pönttö tulisi kiinnittää joko rautalangoilla tai vahvalla muovilangalla. Puun ja langan väliin tulisi asettaa kiiloja tai oksanpätkiä. Puun kasvaessa puukiiloja voi ottaa pois, jotta pönttö ei rusennu eikä puulle aiheudu vahinkoa.

Yritin noudattaa neuvoja pönttöjen kiinnityksessä ja asetin pönttöjen suuaukot osoittamaan itään. Pöntöt asennettiin puupukin päältä, jotten vaadittu 2 metrin korkeus tuli saavutettua. Jätin pöntöt kuitenkin sellaiselle korkeudelle, että yletyn ne myös hyvin tyhjentämään. Kiinnitykseen käytin ohutta kumipäällysteistä sähköjohtoa. Johdon ja puun väliin asensin kolme ohutta puuripaa, jolloin lanka ei ollut suoraan kosketuksissa puuhun. Aikaa myöten lanka olisi kasvanut muuten puun rungon sisään tai hangannut puun kuorta vioittaen sitä.

Mainittakoon vielä, että hakeassani lisää rimoja asetettavaksi asennuslankojen ja rungon väliin huomasin takaisin tullessani, että yksi tiainen oli pöntön katolla. Lähemmäksi päästyäni myös pöntöstä lähti lehtoon yksi tintti. Tupatarkastus oli siis tehty, mutta se nähdäänkö pöntöissä oikeita asukkaita nähdään vasta keväällä.

To be continued...