Sulkia ja höyheniä maassa

Aurinkokin näyttäytyi pilvien raosta pitkästä aikaa mukavasti kävelylenkkiä piristämään. Lenkkini suuntautui nyt myös kohti Raumankorven pururataa. Mäntyluodon pikatien sivussa kapealla metsäkaistaleella oli runsaasti Seija-myrskyn kaatamia puita. Kaatuneina oli sekä lahonneita pökkelöitä että ihan terveitäkin puita. Lintujen äänien kuuntelua haittasi 5 m/s puhaltanut lounaistuuli.

Mekeltekin aidatun alueen varastokentällä oli urpiaisten parvi syömässä joutomaalla olevien rikkaruohojen siemeniä. Joukossa ei ollut yhtään tundraurpiaista. Mieluisin lintukokemus oli kuitenkin seitsemän pyrstötiaisen parvi, joka tirkahteli aivan Tekun lammikon vesirajan tuntumassa. Myös yksi hömötiainen oli näiden valkoisten palleroiden mukana.

Viikinäisten lampien läheisyydessä syksyllä liikkunut kettu on mitä ilmeisimmin saanut saaliikseen jonkun lammikoilla uineen kyhmyjoutsenen poikasen ellei sitten peräti kaikkia. Jäljistä päätellen joku lintu on paikalla kynitty. Kettuhan saattaa linnun tapettuaan haudata saaliinsa pahan päivän varalle maahan. Voi olla, että tämä on ollut kaikkien poikasten ja miksei emojenkin kohtalona.

Kettu on luultavasti kyninyt saalistaan tässä

Peltorallia

Mieleen tulee vanha joululaulu ”Hetken kestää elämä ja sekin synkkää ja ikävää…” Sen verran pimeätä, synkkää ja sateista on koko joulukuu ollut. Juuri joulupyhien ajaksi sopivasti oli tiedossa joka päivälle sadekuuroja tai jatkuvampaa sadetta. Taivas oli poutaisinakin jaksoina täysin pilvinen. Niinä harvoina hetkinä joina pääsi ulkoilemaan oli niin pimeää, että kamera tuntui enemmänkin turhalta painolastilta. Jos kameran sitten jättää kotiin jää sitten jokin harvinainen tapahtuma taltioimatta. Näin olisi tämäkin peltorallin lopputulos jäänyt kuvaamatta. Auton eturenkaat olivat ilmeisesti juuttuneet peltoon ja kuski oli jättänyt ajokkinsa siihen. Mitä lienee ajaja hakenut pellolta?

Auto osin pellolla eturenkaat vanteita myöten uponneena multaan

Muuten hiljaista lenkkipolkua väritti tämä käpytikkakoiras, joka tuntuu asettuneen Viikinäisten maisemiin
pysyvämminkin.

Käpytikka hakkaamassa männynkäpyä pajassaan

Seija-myrskyn tuhoja

Oman tuntumani perusteella Viikinäisten alue sijaitsee tuulisella paikalla. Maaviikin ja Ulasoorin pellot muodostavat pitkän avoimen väylän, josta tuuli pääsee puhaltamaan suoraan asuinalueelle. Seija-myrskyn riehuessa heräsimme vaimon kanssa aamuyöstä klo 04.00 aikaan, kun myrsky tuntui olevan hurjimmillaan. Siinä vaiheessa ei oikeastaan voinut kuin toivoa, että rakennus säilyisi ilman suurempia vaurioita. Aamulla lehteä hakiessani huomasin, että ainakin kolme harjatiiltä oli lähtenyt liikkeelle. Yksi oli pirstoutunut maahan asti, toinen oli rikkinäisenä katon lumiestettä vasten ja kolmas oli myös pysähtyneenä samaan esteeseen. Päätin jättää katon korjauksen lauantaille sillä olihan perjantai 13. päivä.

Tuuli oli katkaissut tämän lehtipuun rungon

Terveen näköinen mänty oli katkennut ja kaatunut peltotielle

Vähäluminen joulukuu on pitänyt pellot avoimina ja se näyttää houkuttelevan keltasirkkuja ruokailemaan. Maaviikin sänkipellolle oli kerääntynyt vähintään 80 yksilön parvi. Valitan alemman kuvan laatua, mutta minkäs teet, kun valoa ei vain ole.

Keltasirkkujen parvi ruokaili Maaviikin sänkipelloilla

Myös seitsemän laulujoutsenen parvi suuntasi kohti länttä. Meri ei ole jäätynyt, joten joutsenilla on vielä hyvin tilaa uiskennella.

Laulujoutsenet suuntaavat kohti avovettä

Ei pöntömpi juttu

Minun oli tarkoitus jo viime vuonna tehdä muutama lintupönttö pikkulintujen keinotekoisiksi pesäkoloiksi. Se jäi kuitenkin toteutumatta, mutta tänä vuonna saatiin sanat muutetuksi teoiksi. Sain nikkanoinnissa apua myös lapsilta, jotka osallistuivat innokkaasti naulaamiseen. Välillä niin innokkaasti, että huomasin lintupöntön katoksi tarkoitetun vaneripalan hakatuksi kiinni alla olevaan pöytään.

Pöntön etuseinään porattiin 32 mm reikä, joka pitäisi olla sopiva niin talitiaisille kuin kirjosiepoillekin. Katto sai päälleen ohuen huopakaistaleen osin senkin vuoksi etteivät vanerilevyn läpi naulatut reiät olisi vuotaneet. Huopakatto antaa luultavasti pöntölle runsaasti lisäikää. Katto on irrotettava, jotta ennen kevään pesintää voi poistaa edellisen vuoden pesinnän jätteet.

Tikkojen ja oravien vierailuja estämään reikien ympärille asennettiin peltipalat, jotta aukkoa ei saisi suurennettua. Pohjalevyn kulmiin on porattu reiät tuuletuksen parantamiseksi ja niistä pääsee myös vesi valumaan pois, jos pönttöön jostakin syystä vettä pääsisi. Takaseinään naulasin ohuet puurimat, jotta pöntön takaseinä ei olisi suoraan päin puun runkoa.

Lasse J. Laineen kirjoittamassa Lintuharrastajan oppaassa (s. 259) on hyviä neuvoja pöntön rakentamiseen ja sijoittamiseen:

• Pöntön katosta kannattaa tehdä vino ja tarpeeksi laaja, jotta pönttöön ei valu vettä. Katon voi päällystää tervapahvilla. Itse käytin vesivaneria ja päälle leikkasin vielä ohutta kattohuopaa.
• Hieman pidemmästä etulipasta on hyötyä estämään petolintuja nappaamasta poikasia suuaukolta. Itse sahasin puut siten, että kattoon tuli 15 asteen kaltevuus.
• Pöntön materiaalina tulisi käyttää höyläämätöntä puutavaraa. Näin linnut saavat otteen seinän sisäpuolesta ja pääsevät kiipeäpään sitä pitkin ylös.
• Peltinen suojakilpi estää käpytikan vierailut.
• Pohjaan porattavat sentin mittaiset reiät tuulettavat ja päästävät veden pois pöntöstä.
• Pöntön edessä ei saa olla oksia, joita esimerkiksi kissat voivat käyttää pöntölle pääsyyn.
• Pönttö kannattaa ripustaa vähintään kahden metrin korkeuteen, jotta se välttyisi ilkivallalta ja kissoilta.
• Pöntön suuaukon tulisi olla muualla kuin koillisen ja luoteen välillä, jotta kylmät tuulet eivät pääsisi puhaltamaan suoraan pönttöön sisälle.
• Tee mieluummin tilava kuin ahdas pönttö. Talitiaiselle pöntön sisämitat tulisivat olla 10x10 cm.
• Pönttöjen välille tulisi jättää vähintään 20 metriä, kottaraispöntöt voi ripustaa lähemmäksikin toisiaan.
• Vesilintujen ja pöllöjen pönttöihin tulisi laittaa pehmikettä pohjalle.
• Pönttö tulisi kiinnittää joko rautalangoilla tai vahvalla muovilangalla. Puun ja langan väliin tulisi asettaa kiiloja tai oksanpätkiä. Puun kasvaessa puukiiloja voi ottaa pois, jotta pönttö ei rusennu eikä puulle aiheudu vahinkoa.

Yritin noudattaa neuvoja pönttöjen kiinnityksessä ja asetin pönttöjen suuaukot osoittamaan itään. Pöntöt asennettiin puupukin päältä, jotten vaadittu 2 metrin korkeus tuli saavutettua. Jätin pöntöt kuitenkin sellaiselle korkeudelle, että yletyn ne myös hyvin tyhjentämään. Kiinnitykseen käytin ohutta kumipäällysteistä sähköjohtoa. Johdon ja puun väliin asensin kolme ohutta puuripaa, jolloin lanka ei ollut suoraan kosketuksissa puuhun. Aikaa myöten lanka olisi kasvanut muuten puun rungon sisään tai hangannut puun kuorta vioittaen sitä.

Mainittakoon vielä, että hakeassani lisää rimoja asetettavaksi asennuslankojen ja rungon väliin huomasin takaisin tullessani, että yksi tiainen oli pöntön katolla. Lähemmäksi päästyäni myös pöntöstä lähti lehtoon yksi tintti. Tupatarkastus oli siis tehty, mutta se nähdäänkö pöntöissä oikeita asukkaita nähdään vasta keväällä.

To be continued... 

Kyhmyjoutsenen kohtalo

Talvi hiipii hiljalleen myös omille kotikulmilleni. Lauantaiaamun lenkki lähilampien ympäristössä osoitti, että yön aikana ollut pakkanen oli muodostanut osaa lammen pinnasta peittävän jääpeitteen. Viimeisen kyhmyjoutsenen poikasen kohtalo jäi askarruttamaan. Lammen pinnassa olleet jäljet näyttivät siltä kuin lintu olisi yrittänyt liikkua heikolla jäällä ja ohut jääkerros olisi osittain pettänyt sen painon alla.

Joutsen kävellyt jään päällä

Tässä kohtaa lintu on vielä pystynyt murtamaan jään pinnan uimalla

Tässä se on joutunut jo nousemaan jäälle ja muutamssa kohtaa jää on pettänyt

Lammen yksi reuna on enää ilman jääkantta

Itse lintua ei lammella enää näkynyt. Sen sijaan ollessani kuvaamassa lintuja pelästytti lenkkeilijän koira alueella liikkuneen ketun, jokä säntäsi pakoon minkä jaloistaan pääsi ja ehdin nähdä siitä vilauksen, kun se juoksi itsestäni noin kymmenen metrin päästä ohi ojan toiselta puolelta. Varmaankin kettukin oli havainnut linnun ahdingon jäiden saartamana ja kettu viekkaana odotteli vain sopivaa tilaisuutta josko lintu olisi jäätynyt kiinni jäähän.

Vielä mennään kohti pimeämpiä aikoja ja välillä tuntuu vaikealta erottaa enää päivää ja yötä toisistaan, kun auringon jo noustessa kuu vielä paistaa iloisesti auringon valaisemalla taivaalla.

Kuun kuvajainen lammen pinnalla

Mukavinta antia lenkilläni tarjosivat urpiaisten parvi, joiden ruokailua pääsin seuraamaan ihan aitiopaikalta. Kun malttoi odottaa rauhallisesti paikallaan, parvi tuli aivan lähelle kuvaajaa. Sain linnuista otetuksi muutamia lähiotoksia kunnes koiran ulkoiluttaja säikytti parven tiehensä.

Urpiaisparvi syömässä siemeniä

Sisarusparven viimeinen

Lueskelin tuossa Lasse J. Laineen kirjoittamaa lintuharrastuksen opasta ja siinä mainittiin, että joutsenien poikaset seuraavat emojaan ensimmäiselle muuttomatkalle. Jostakin kumman syystä joku on saanut kyhmyjoutsenemot hylkäämään poikasensa. Lammet ovat tarjonneet kyllä joutsensisaruksille kyllä runsaasti syötävää sillä kesän kuluessa lammen pintaa on paikoin peittänyt varsin runsas pintakasvillisuus.

Olen pitkin kesää ja syksyä päässyt seurailemaan tätä nelikkoa. Nyt sisaruksista on lammella enää jäljellä yksi. Toivottavasti muut sisarukset ovat liittyneet jonkin lammelle levähtämään pysähtyneen joutsenparven mukaan. Nyt alkaa aika jolloin lammen pinta voi saada jääpeitettä, joten viimeisenkin jäljelle jääneen linnun tulisi suunnitella muuttoa kohti etelää.

Sisarusparven viimeinen jäsen viivyttelee lähtöään etelään

Tiaisparvi liikkeellä

Kotisuomeen palattiin työmatkalta Hollannista lauantain puolella klo 1 aikaan, joten aivan aamutuimaan ei linturetkelle jaksanut vielä lähteä. Lintureissu suuntautuikin klo 11.00 aikaan lähilampien ympäristöön. Lampien ylittävän sillan jälkeen tulee kohta, jossa kasvaa pajukkoa ja yksi kuusi. Siihen jäin pitkäksi aikaa tarkkailemaan lintuparvea, joka etsiskeli ruokaa puista. Sini- ja talitiaisten lisäksi parvessa oli mukana myös yksi hömötiainen, joka lienee sama, joka nähtiin kun olimme perheen kanssa lampia kiertämässä. Myös yksi puukiipijä liikusteli tiaisten seurassa.

Hömötiainen

Puukiipijä

Hieno lintupäivä kotikulmilla

Viikinäinen, länsi 3 m/s, 0 C, poutaa ja melkein selkeää (1/8)

Käväisin lauantaina Kaarluodon lintutornilla, mutta voimakas luodetuuli teki lintujen havainnoinnista lähes mahdotonta. Kiinnitin jopa repun tasapainottamaan kolmijalkaa, mutta sekä heiluva torni että kolmijalka pilasivat tarkkailunautinnon. Aalloilla kellui runsaasti vesilintuja jonkin matkan päässä tornista, mutta aallokko ja kaukoputken epävakaus tekivät laskennan mahdottomaksi. Ainoastaan joutsenia pääsi jotenkin tunnistamaan.

Sunnuntaiaamuna puntaroin siis tarkasti, että mihin suuntaan kohdistaisin päivän retkeni. Tiiraan tehdyt ilmoitukset osoittivat, että millään tornilla ei enää ole tarjota kovinkaan suurta lajikirjoa katsottavaksi. Päätin siis keskittyä kotiaskareisiin ja lähteä retkelle tuttujen lampien maisemiin auringon noustua.

Kello näytti jo puoli kymmenen, kun lähdin matkaan mukanani kiikarit ja kamera. Ilma oli edelleen kylmä vaikka aurinko jo paistoikin. Päästyäni pienen männyn kohdalle, josta polku kääntyy kohti lampien ylittävää siltaa, kuulin tutuksi käyneen käpytikan äänen. Lintu ahersi männyssä käpyjen kimpussa ja kiikutti irrottamansa kävyn mukanaan lähimmän lahonneen lepän nokkaan. Lintu sovitteli käpyä jonkin aikaa puuhun yrittäen etsiä sopivaa koloa. Kun sellaista ei löytynyt jatkoi lintu matkaansa kohti pohjoista.

Etsin katseellani neljän kyhmyjoutsenen sisarusparvea, mutta lammet näyttivät olevan autiot linnuista. Lammen pintaa oli muodostunut ohut jääkerros, joten toivoin hiljaa mielessäni, että linnut olisivat päässeet vihdoin matkaan. Juuri kuin olin ylittänyt lampia erottavan sillan huomasin terhakkaan linnun ahertavan läheisessä koivussa - pikkutikkahan se! Tunsin sisäistä riemua tämän pienen vain hieman varpusta isomman linnun löytymisestä. Lintu ei pysynyt paikallaan juuri hetkeäkään vaan liikkui taukoamatta puun oksalta toiselle hetkeksi aikaa naputtamaan. Aivan läheltä saatu kuva meni kuitenkin osin pilalle tielle sattuneen oksan ja lehden takia. Parempaan kuvausasemaan en sitten yrityksistä huolimatta päässyt.

Viikinäisten pikkutikkakoiras (Dendrocopos minor)

  

Lintuja tuntui olevan runsaasti liikkeellä tavallisten sini- ja talitiaisten lisäksi. Havaittuja lajeja olivat mm. tikli, punarinta, punatulkku ja viherpeippo. Maaviikin pelloille oli pysähtynyt lepäämään ja tankkaammaan joukko laulujoutsenia. Paluumatkalla huomasin, että joutsenen poikaset olivat sittenkin vielä kotilammellaan. Joutsenten lisäksi lammella näytti olevan jokin muukin yksinäinen lintu. Kiikareilla yritin tunnistaa tätä kaukana olevaa lintua, joka oli väritykseltään lähes kauttaaltaan tumma. Lintu teki aika ajoin sukelluksia kokonaan veden pinnan alle. Lintu jäi sen verran kutkuttamaan, että lähdin hakemaan kaukoputkea kotoa. Kaukoputkella lintua pääsikin katsomaan lähempää samalla kun lintu oli muutenkin uinut lähemmäs. Linnun poskessa oli vaalea alue ja linnun siivessä oli ohut valkoinen juova. Muuten lintu oli täysin tumma nokka mukaanlukien. Ehdin saamaan muutaman kuvan ennen kuin lintu lähti lentoon ja katosi puiden latvojen taakse kohti pohjoista.

Arvelin linnun olevan pilkkasiipi, mutta asia varmistui vasta kotona, kun vertailin kuvia lintukirjojen vastaaviin. Lentoon lähtiessään lintu paljasti selvänä tuntomerkkinä siiven takareunan palkoisen alueen. Kyseessä oli lähes varmuudella pilkkasiipi ja luultavasti naaraspuolinen sellainen. Hieno lisä Viikinäisissä tavattujen lajien listaan.

Pilkkasiipinaaras (Melanitta fusca)

Kauniin syksyisen sään houkuttelemina kävelimme myös perheen kanssa lampien ympäri kiertävän polun ja samalla matkalla tavattiin myös yksi hömötiainen muiden tinttien parvessa ja kaksi komeaa fasaanikukkoa lensi aivan Suntinojan vierestä kadoten ojan vieressä kasvavan heinikon kätköihin.

Kettu repolainen

Kävelin aamulla noin klo 9.00 aikaan Viikinäisissä Ulasoorin suuntaan johtavalla peltotiellä, kun näin sivusilmällä jonkin vilahtavan pellon reunassa ja liikkuvan samaan suuntaan itseni kanssa. Huomasin nopeasti, että se oli kettu, joka oli ilmeisesti pelästynyt vierasta kulkijaa. Notkeasti kettu ylitti tien viereiset ojat ja jatkoi matkaansa kohti Pietniementietä. Se jäi kuitenkin hetkeksi tarkkailemaan hyvän etäisyyden päästä tiellä liikkujaa. Siinä vaiheessa sain kuvan komeassa turkissa ja hyvävoimaisen näköisestä ketusta.

Kettu Maaviikin pelloilla

Syksyn väriloistoa

Syksyn ruska-aika on nyt parhaimmillaan ja se on saapunut myös Viikinäisten maisemiin. Nokikanat ovat jo lähteneet lammilta ja jäljellä ovat enää sinisorsat ja neljä kyhmyjoutsenen poikasta, jotka ovat kasvaneet mukavasti kokoa. Hieman epäilyttää, miten lintujen käy kun pakkanen jäädyttää vedet. Emot tuntuvat hyljänneen nämä neljä poikastaan. Osaavatkohan ne lähteä liikkeelle ennen vesien jäätymistä?

Syksy on ollut kiireinen työrintamalla eikä ole tahtonut olla aikaa eikä liioin puhtiakaan lähteä illalla kiertämään tuttuja maisemia. Toisaalta hämäräkin tulee päivä päivältä vain aikaisemmin. Viikonvaihteessa ilma on epävakaisen ja osin kylmänkin jälkeen poutaantunut ja selkiytynyt. Aamut ja illat tarjoavat kaunista valoa tunnelmallisten syyskuvien ottamiseen.

Heijastuksia lammen pinnalla

Koivu keltaisena

Kyhmyjoutsenen poikaset

Viikinäisten lampien silta syyskuun auringossa

Hylätyt?

Käväisin illalla laskemassa Viikinäisten lammelle kerääntyneet lepäävät kanadanhanhet. Samalla oli etsiä myös kyhmyjoutsenet ja niiden poikaset. Poikaset olivat kasvaneet selvästi kokoa ja ne söivät ahnaasti lammen pinnalla kasvavaa vihreää kasvustoa. Poikasten emoja sen sijaan ei näkynyt enää missään. Muistan jostakin lukeneeni, että poikaset pysyvät emojensa mukana ainakin ensimmäisen muuttomatkan ajan. Nämä poikaset näyttivät jääneen aivan yksin. Toivoa vain sopii, että linnut kasvavat lentokykyisiksi ja pääsevät muuttavien lajitoveriensa matkaan.

Kyhmyjoutsenen poikaset syömässä

Kanandanhanhien lähtö näyttäisi ajoittuvan klo 19.00-19.30 välille. Nytkin linnut lähtivät lentoon vähän klo 19.00 jälkeen. Parvi lensi aivan vierestäni ja ehdin muutaman hätäisen heittolaukauksen ottamaan ennen kuin linnut olivat jo pitkällä objektiivin kantaman ulkopuolella.

Hanhien lentoonlähtö

Kauniiden päiväperhosten päivä

Sunnuntaipäivälle oli ennakoitu sadetta ja tutkailinkin sadetutkaa jo heti aamulla klo 05.00 aikaan aamulla kun suunnittelin päivän linturetkeä. Tutka näytti sen verran lupaavalta, että retki tuli tehtyä, mutta aamu oli pilvinen. Puolen päivään mennessä aurinko alkoi paistaa ja ilma lämpeni paikoin jopa helteiseksi. Mennessäni takapihalle näin muutaman päiväperhosen lentelevän puutarhassa. Yksi lennähti valkoisen pensashanhikin kukintoon ja se piti käydä lähempää tarkistamassa. Itselleni tuli kiire hakemaan sisältä kameraa ja koko ajan pelkäsin, että tullessani takaisin olisi perhonen jo lennähtänyt muualle. Tämä perhonen oli nimittäin sellainen, josta en ole aikaisemmin kuvaa saanut.

Annoin kymmenenvuotiaalle tyttärelle tunnistustehtävänä hakea laji Michael Chineryn Euroopan hyönteisoppasta (Kirja, jota voin lämpimästi suositella kaikille hyönteisistä kiinnostuneille). Perhosen tuntomerkit kävivät yksiin pikkukultasiiven kanssa.

Pikkukultasiipi (Lycaena phlaeas)

Havainnosta innostuneena päätin käyttää aikaa muidenkin perhosten etsimiseen ja kuvaamiseen. Valoa oli ainakin hyvin tarjolla sitä vaativalle kuvauskalustolle. Viikinäisten lampien takana on pelto, jossa ei ole muutamaan vuoteen kasvatettu viljakasveja luultavasti osittain pellon kosteuden takia. Pellolla näytti kasvavan sinisiä kukkia ja pian huomasin, että kukissa lensi runsaasti yöperhosen näköisiä perhosia. Ne olivat kuitenkin niin säikkyjä, että niitä en saanut kuvatuksi vaikka niitä paljon olikin liikkeellä. Pellolla kasvaviin sinisiin kukkiin löytyi todennäköinen selitys, kun aivan Suntinojan sivussa oli rivi mehiläispesiä. Pellolle oli luultavasti tarkoituksella istutettu mehiläisille sopivia kasvilajikkeita, jotta hunajaa saataisiin mahdollisimman paljon tuotetuksi. Mehiläisiä oli tosiaan runsaasti liikkeellä.

Kaaliperhosia on ollut aika vaikea myös saada pysähtymään paikoilleen kuvausta varten, mutta tämä yksilö oli sen verran yhteistyöhaluinen, että siitä sai jopa muutaman terävän ruudunkin otetuksi.

Kaaliperhonen (Pieris brassicae)

Olin palailemassa pellon reunaa pitkin takaisinpäin, kun näin kaksi isohkoa perhosta lentelemässä pellon kukissa. Päästyäni lähemmäksi huomasin, että paikalla oli kaksi ohdakeperhosta. Aikaisin keväällä olin saanut samaisesta lajista vain hätäisen kuvan, jossa perhosesta näkyi vain siiven alapuoli. Nyt nämä kauniin väriset perhoset näyttivät ajoittain myös siipiensä kaunista etupuolta. Blogiin valitsin kuitenkin kuvan, jossa perhosesta näkyy siiven alapuoli, mutta valinta kohdistui tähän ruutuun, koska se mielestäni muuten onnistunut. Sellaista kuvaa en saanut, jossa perhosen siiven etupuoli olisi ollut kauttaaltaan terävä, mutta se olisi jo vaatinut kolmijalkaa enkä ollut sitä raahannut mukanani.

Ohdakeperhonen (Vanessa cardui)

Parhaimmaksi tavaksi päästä lähelle perhosta osoittautui taas lähestyminen perhosta takaapäin ja siten, että oma varjo ei langennut perhosen päälle. Se taas edellytti lähestymistä kyyryssä pienin askelin, jotta aluskasvillisuus ei liiaksi heiluisi. Kuumasti porottava aurinko ei tehnyt tästä lähestymisestä yhtään sen helpompaa. Vielä aivan pellon laidassa olevan ojan vieressä lenteli kaksi neitoperhosta joita odotin jopa näkeväni kuvausmatkallani.

Neitoperhonen (Inachis Io)

Myös pellon kaunis kukkaväriloisto ansaitsee osakseen ainakin yhden ruudun.

Peltosaunio (Tripleurospermum inodorum)

Lypsyllä

Lähdimme pojan kanssa kiertämään Viikinäisten lampia, jotka Satakunnan kansan lehtikirjoituksen mukaan ovat saaneet nimekseen Haikaralampi. Alueella näkee kyllä satunnaisesti harmaakaikaroita, mutta lampia kiertävä polku kulkijoineen estävät haikaroiden pysyvämmän oleilun.

Hyönteisiä yritimme löytää, mutta niitä ei ollut kovinkaan paljon liikkeellä. Yksi lanttuperhonen sentään suostui jopa kuvattavaksi. Yleensä nämä perhoset eivät viihdy paikallaan kuin lyhyen aikaa, joten niitä on hankala kuvata ja vielä vaikeampi lähestyä.

Lanttuperhonen (Pieris napi)

Toinen merkille pantava havainto oli kasvien varsilla olevien kirvojen määrä. Paikoittain kirvat peittivät koko varren. Neuvokkaat muurahaiset ahersivat näiden kirvojen joukossa ja lypsivät kirvoilta mesikastetta. Mesikaste on kirvojen erittämää sokeripitoista ulostetta. Kirvat erittävät sitä peräpäästään ja muurahaiset lypsävät tätä herkkua aivan kuin ihmiset lypsävät lehmiään.

Muurahaiset lypsyllä

Lammen rantavedessä kasvavat pystykeiholehdet ovat kauniita valkoisine kukkineen. Lisäksi nämä kasvit kasvattavat piikikkään ja pyöreän hedelmän.

Pystykeiholehden hedelmät

Kasvilajien tunnistamiseen löytyy netistä erinomainen sivusto luontoportti, joka auttaa ainakin heikommin kasvilajeja tunnistavan löytämään oikean lajin. Seuraavan kasvin olin tunnistavinani kissanmintuksi, koska muitakaan samanlaisia ei luontoportin perusteella löytynyt. Voin kyllä olla väärässäkin.

Kissanminttu

Joutsenperhe

Joutsenen poikaset seurailevat jo terhakkaasti emolintuja ja syövät vihreitä kasveja emojen vahtiessa vierestä. Hyvällä onnella kaikki neljä poikasta seuraavat vanhempiaan muuttomatkalle. Ihmisten läheisyys saattaa karkottaa suuremmat petolinnut pois apajilta. Poikaset taitavat olla jo liian isoja myös lokkien saaliiksi.

Kyhmyjoutsenperhe

Makroobjektiivin puuttuessa otin eteen tulevistä hyönteisistä kuvia 100-400 objektiivilla. Objektiivi on omiaan juuri arkojen sudenkorentojen ja perhosten kuvaamiseen. Sain otettua kuvan tästä hopeatäplälajista, mutta tarkempi lajimääritys olikin sitten hankalampi sillä muutamat hopeatäplälajit ovat niin toistensa kaltaiset, että ilman kuvaa esimerkiksi siipien alapuolesta itselleni tunnistus on liki mahdotonta. Mielestäni parhaiten tuntomerkit sopivat ketohopeatäplään ja orvokkihopeatäplään.

Hopeatäplä

Kesä on kiireistä aikaa myös suurille sudenkorennoille kun jälkikasvu pitää saada alulle ja sen jälkeen uusi sukupolvi pitää munia lampeen. Sain kuvan tästä vaskikorennosta, kun se jäi hetkeksi lepäilemaan rantapuskaan. Euroopan hyönteisoppaan mukaan tämä korentolaji liikkuu vilkkaasti lampien ja järvien yllä ja lepäilee harvoin. Onni oli siis suosiollinen kuvaajalle, kun sain kuvan otetuksi korennon vetäessä henkeä.

Vaskikorento (Aenea cordulia)

Paluumatkalla oli pakko räpsäistä kuva tästä yksinäisestä rantasipistä, joka huuteli kannon nokassa. Liekö huudellut yksinäisyyttään ja kutsunut kavereitaan. Suomen ja Euroopan lintuoppaan mukaan rantasipi on ainoa kahlaaja, joka viihtyy myös pienten ja karujen metsäjärvien rannoilla. Tämä lintu ei siis ole kovin tarkka elinpaikastaan kunhan vettä on lähistöllä.

Rantasipi (Actitis hypoleucos)

Puutarhan väriloistoa

Kevään lämpoiset säät edesauttoivat myös puutarhan normaalia aikaisempaa kukintaa. Normaalisti pihamme pionit kukkivat yleensä heinäkuun ensimmäisellä viikolla, mutta tänä vuonna kukinta käynnistyi jo kesäkuun lopulla. Otin muutamia lähikuvia kauniisti avoinna olevista kukinnoista. Pionin kukinta on kaunis mutta lyhytikäinen.








































Tässä vielä muutama kuva ilman Raynoxin lähilinssiä.

Isä, isä, hae kamera!

Tarkkasilmäinen 6-vuotias poikani löysi pihavaraston ulkolaudoitukselta aitoristihämähäkin, joka piilotteli ensin keskilistan alla, mutta tuli sitten sieltä myös esiin. Poikani huusi: "Isä, hae kamera ja tule kuvaamaan." Kameran hakemisen jälkeen sain yhden kuvan napatuksi ennen kuin hämähäkki palasi hämärään piilopaikkaansa. Pihavaraston etelän puoleinen seinä tarjosi hyvän valaistuksen, joten hämähäkistä tuli hienosti esiin kaikki yksityiskohdat.

Aitoristihämähäkki ulkovaraston seinäpaneelilla

Perheonnea Viikinäisissä

Lintujen pesintä lammella etenee. Ilokseni huomasin, että myös silkkiuikkupari oli saanut jälkikasvua. En tiedä kuinka monta munaa lintu on alun perin muninut, mutta ainoastaan yksi pieni mustaraidallinen poikanen seurasi tiukasti emonsa kintereillä. Välillä poikanen kiipesi emonsa selkään.

Silkkiuikku poikasensa kanssa

Myös sinisorsaemo näytti jälkikasvulleen paikkoja, joista löytyy jotakin suuhun pantavaa. Kaiken kaikkiaan laskin poikasia olevan yhteensä kuusi.

Sinisorsaemo poikasineen suuntaa kohti ruokapaikkaa

Maaviikin pelloille ovat oraat jo nousseet pintaan ja näiden oraiden seassa liikkui myös rantasipejä etsimässä mullasta syötävää. Lintu ääntelehti välillä kovaäänisesti äänellä, joka tuo ainakin minulle mieleen herätyskellon pirinän. Muista pelloilla ruokaa etsiviä lintuja lokkien lisäksi olivat meriharakat ja kuovit.

Rantasipi etsii syötävää oraspellolta

Kevään ötökkäavaus

Raja-aidan marja-aronia kukkii ja sen myötä aidassa pörrää myös runsaasti hyönteisiä. On taas aika ruuvata Raynox 250 -lähilinssi 50 mm objektiivin nokkaan ja lähteä jahtiin. 6-vuotias poikani on innokas hyönteistentutkija ja hänen silmänsä ovat juuri sopivalla korkeudella havaitsemaan pensasaidassa liikkuvat ötökät. Kävelimme yhdessä aidan vierustaa edestakas ja saatiinhan sitä ihan hyvä saalis. Mukana myös muutama laji, joista ei ole kuvaa vielä saatukaan.

Ensimmäinen mielenkiintoinen havainto oli kuparikuoriainen (Potosia cuprea), joka on kuitenkin sekoitettavissa myös lähes samannäköiseen kultakuoriaiseen. Nytkään en pysty sanomaan aivan 100 % varmuudella oliko tässäkin kyseessä kulta- vai kuparikuoriainen. Internetissä olevien vastaavien kuvien perusteella kallistuin kuitenkin kuparikuoriaisen kannalle.

 

Kuparikuoriainen (Potosia cuprea)

Poikani löysi kaksi kukkakärpästä kiinnittyneinä toisiinsa. Poikani totesi vähän aikaa kukkakärpäsiä katsottuaan: "Ne taitavat paritella." Oikeassahan poikani tässä asiassa oli niin kuin monessa muussakin luontoon liittyvässä kysymyksessä.

Paistekärpäset parittelemassa

Olimme jo pojan kanssa aikaisemmin löytäneet pensaspisarpirkon (Calvia quatuordecimguttata), mutta se putosi maahan emmekä saaneet siitä sillä kertaa kuvaa. Nyt kuitenkin onnisti ja saimme tästä vilkkaasti liikkuvasta pirkosta kuvan. Hyönteisen latinankielinen nimi on ainakin sellainen sanahirviö, että ihan helposti ei taida tuo jäädä mieleen.

Pensaspisarpirkko (Calvia quatoordecimguttata)

Alla oli myös itselläni kevään ensimmäinen ludehavainto ja mukavasti se sattui olemaan lehvälude, joka ainakin omasta mielestäni on erittäin kauniin värinen lude.

Lehvälude (Elasmostehus interstinctus)